Reilu Peli –urheiluyhteisön eettiset periaatteet 2021

Reilu Peli –urheiluyhteisön eettiset periaatteet (tiivistelmä)

Olympiakomitean syyskokous 20.11.2021

Lähtökohdat

Reilu Peli on jatkuva prosessi. Meistä jokaisella on yhtä suuri ihmisarvo, joka on riippumaton iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta, varallisuudesta, terveydestä, kansallisuudesta, äidinkielestä, etnisestä taustasta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta vastaavasta henkilökohtaisesta ominaisuudesta. Kohtelemme toista ihmistä niin kuin haluamme toisen ihmisen kohtelevan meitä. Urheilussa ei ole vastustajia vaan kilpakumppaneita. Toimintamme perustuu keskinäiseen luottamukseen sekä voimassa olevaan lainsäädäntöön ja säädöksiin.

Reilu Peli on kaikkien liikunnan ja urheilun toimijoiden oikeus ja velvollisuus. Jokainen yksilö ja yhteisö kantavat yksin ja yhdessä vastuun Reilusta Pelistä. Näiden yleisten Reilun Pelin periaatteiden noudattaminen ja edistäminen hyödyttävät meitä kaikkia. Periaatteet on kirjoitettu me-muotoon. ”Me” viittaa ensisijaisesti Olympiakomiteaan ja sen jäsenjärjestöihin. Sillä viitataan myös kaikkiin liikunnan ja urheilun toimijoihin, kuten liikunnan harrastajiin, urheilijoihin, vapaaehtoisiin, palkallisiin työntekijöihin, valmentajiin ja ohjaajiin, joukkueenjohtajiin, päätöksentekijöihin ja vanhempiin.

Suositeltavaa on, että Olympiakomitean jäsenjärjestöjen hallitukset käsittelevät Reilun Pelin periaatteita oman järjestönsä toiminnan kannalta. Suositeltavaa on myös laatia oma toteuttamismalli siitä, miten Reilun Pelin periaatteita järjestössä toteutetaan käytännössä. Näiden pohjalta Olympiakomitean jäsenjärjestöt voivat tarjota omille jäsenilleen tukea Reilun Pelin tavoitteiden toteuttamisessa.

 

1. Hyvä hallinto

Kohtelemme kaikkia yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti. Päätöksiä tehdessämme valmistelemme, kuuntelemme ja perustelemme ne huolella. Päätöksentekoon liittyvät pelisäännöt ovat kaikkien saatavilla. Rikoksiin ja rikkomuksiin suhtaudumme aina vakavasti. Uskomme kuitenkin ihmiseen ja voimme antaa uuden mahdollisuuden. Rakennamme taloutta realistiselle ja kestävälle pohjalle.

2. Turvallinen toimintaympäristö

Kaikkiin liikuntaa ja urheilua koskeviin tilanteisiin liittyy kasvatuksellinen ulottuvuus. Tämä asettaa meille jokaiselle kasvatusvastuuta. Kaikki tekemisemme edistää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Kiusaaminen, häirintä tai muu epäasiallinen käyttäytyminen ei kuulu liikuntaan ja urheiluun. Päihteitä ja väkivaltaa ei yhdistetä toimintaamme. Fyysisiin ja psyykkisiin ongelmiin puututaan, ja niitä ennaltaehkäistään aktiivisesti. Luomme liikunnalle ja urheilulle turvalliset puitteet. Urheilusuoritukset eivät ole urheilijoiden arvon ainoa mittari.

3. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Liikunta ja urheilu ovat avoimia kaikille. Tasavertaisuus, moninaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat yhteisömme perusta. Haluamme toimia vuorovaikutteisesti kaikkien liikunnasta ja urheilusta kiinnostuneiden tahojen kanssa monimuotoisen liikuntakulttuurin kehittämiseksi.

4. Ympäristö ja ilmasto

Me olemme osa luontoa. Suojelemme yhteistä ympäristöämme ja ohjaamme myös muita tekemään samoin. Kasvamme yhdessä kohti luonnon kunnioittamista ja haemme tasapainoa omien tekemistemme ja kestävän kehityksen välille. Osallistumme vastuullisesti toimenpiteisiin kohti vähäpäästöistä yhteiskuntaa.

5. Antidoping

Antidopingsäännöstöt koskevat jokaista järjestäytyneeseen urheiluun osallistuvaa toimijaa. Tärkeintä on, että tunnemme ja ymmärrämme vastuumme, jotta osaamme toimia oikein.

Alla Reilu "Peli –urheiluyhteisön eettiset periaatteet" -julkaisu kokonaisuudessaan.