PERUUNTUNEIDEN MM-KISOJEN TILALLE KANSAINVÄLSET 5-OTTELUKISAT

5.4.2022







PERUUNTUNEIDEN MM-KISOJEN TILALLE KANSAINVÄLSET 5-OTTELUKISAT

Hämeenlinnan 5-ottelijat (HML5) suunnittelee yhdessä Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliiton (SM5L) kanssa heinäkuun 21.‒23. päiville kansainvälistä viisiottelukilpailua Aulangon ja Ahveniston kilpailupaikoille. 5-ottelijoiden järjestettävistä mastersien maailmanmestaruuskisoista jouduttiin luopumaan, kun SM5L katsoi mahdottomaksi järjestää kilpailuja kansainvälisen tilanteen kiristymisen vuoksi.

HML5:n varapuheenjohtaja Sulevi Pellinen kertoo, että seurassa on jo jonkin aikaa pohdittu varasuunnitelmaa, jonka turvin Hämeenlinna pääsisi isännöimään kansainvälistä viisiottelutapahtumaa, jos MM-kisoista olisi maailmantilanteen vuoksi luovuttava.

”Seuramme yhtenä säännöissä mainittuna tehtävänä on Hämeenlinnassa järjestetyn vuoden 1952 olympiaviisiottelun perinteiden vaaliminen. Olimme jo ennakkotiedottamisessa kertoneet yli 30-vuotiaiden mastersviisiottelijoiden MM-kisojen olevan samalla Hämeenlinnan olympiakilpailujen 70-vuotisjuhlatapahtuma. Kun kisoja ei nyt päästä aiotulla tavalla järjestämään, olemme päätyneet yhdessä Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliiton korvaavan kansainvälisen juhlakilpailun järjestämiseen”, Pellinen sanoo.

HML5 uskoo olevan mahdollista saada juhlakisoihin masters-osallistujia muun muassa Pohjoismaista, Baltian maista, Unkarista, Ukrainasta, Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Juhlakisoihin suunnitellaan myös nuorten sarjojen kilpailuja. Tällöin tulisivat kysymykseen 9 19 vuotiaat omissa ikäsarjoissaan. Nuorimmat kilpailisivat kolmiottelussa, jossa lajeina ovat uinti ja laser run eli ampujajuoksu. U 19-sarjan nuoret kilpailisivat lisäksi myös miekkailussa. Ratsastus olisi lajina vain masterseilla.

”Hämeenlinnassa on nimenomaan lasten ja nuorten viisiottelu saanut innostuneita uusia harrastajien. Haluaisimme mielellämme järjestää heille tilaisuuden osallistua kansainväliseen kilpailutapahtumaan omassa kotikaupungissa. Tervetulleita ovat luonnollisesti kaikki suomalaiset nuoret ja mastersikäiset ottelijat”, Pellinen toteaa.

Lopullinen päätös kesäisten viisiottelukilpailujen järjestämisestä tehdään, kun tarvittavat taloudelliset ja toimitsijavoimien resurssit on kartoitettu. Nämä asiat selvitetään mahdollisimman pikaisesti, jotta kisakutsut voitaisiin lähettää pääsiäisen jälkeen.

”Kisoista luopuminen ei ole ollut meidän syytämme. Teemme kuitenkin parhaamme, jotta voisimme tuoda kaupungin urheilutarjontaan hienon kesäisen lisän”, korostaa Pellinen.

Lisätietoja

Sulevi Pellinen, p. 0400 764491, sulevi.pellinen@proviestinta.fi